finnoir

Paperia vai sähköisiä asioita?

Minä päätin siirtyä mahdollisimman monen sopimuksen kanssa nyt sähköiseen laskutukseen. Nyt nuo e-laskut toimivat jo todella hyvin ja olen niin kyllästynyt paperin määrään, itse lasku lisäksi tulee kuitenkin aina ties mitä laskuerittelyitä, mainoksia ujutettuna samaan kuoreen ja se kuorikin vielä. Koska laskun voi nyt saada sähköisessä muodossa niin se on myös paljon ekologisempaa, mikä on minulle tärkeää. E-lasku on osassa paikoissa ihan ilmaisia, paperilaskuista peritään yhä useammin jopa viiden euron laskutuslisän. Otan mieluummin "ilmaisen laskun" kuin maksan itse laskun lisäksi viisi euroa siitä arkista paperia.

Oletko ikinä saanut mitään hauskaa ilmaiseksi? Eipä kiinnosta enää ostella pahvisia raaputusarpojakaan saat lottolappuja täytellä, turhaa paperia vain kasaantuu. Netissä voi pelata ihan yhtä hyvin ja usein vielä paremmilla voittomahdollisuuksillakin.

 

Lohduttaja stressiin

 

Stessin keskellä lohdutan itseäni saunomalla. Saunominen auttaa minua laukaisemaan stressin. Yleensä näihin saunailtoihin kuuluu myös muutama pullollinen olutta ja hetki nettikasinolla. Nettipelaamisesta on tullut minulle tapa sen jälkeen, kun huomasin, että saan todellakin melko helposti voittoja kasinoilla. Olen saanut voittojo jo tuhansien eurojen edestä. Klikkaamalla tästä pääset nauttimaan muutamista ilmaiskierroksista casinolla.

 

Nettikasinolla pelaaminen on helppoa ja pelaamaan voi mennä ihan koska vaan. Kasino on auki kellon ympäri. Pelivalikoima on laaja ja pelejä voi nykyään pelata myös kännykällä. Nyt ei tarvitse siis pelaamiseen mitään muuta kuin uuden kännykän nettiyhteydellä. Se onkin niin helppoa, että pelaaminen onnistuu ihan vaikkapa bussissa tai odottaessa vuoroa vaikkapa apteekissa.